Tiina Ruuska & Rosette

Tiina Ruuska & Rosette orkesteri on kiertänyt maatamme jo vuodesta 1994. Kokoonpano onkin vakiinnuttanut asemansa tanssinjärjestäjien ja tanssijoiden keskuudessa iloisella ja takuuvarmalla otteellaan.

Opettavalla kiertäjän taipaleella ovat kohdalle osuneet niin mielenkiintoiset ihmiset, kuin esiintymispaikat. Ilman näin liikkuvaa työtä olisi kauniin suomineitomme kurvit jääneet etäiseksi. Kun paljon kulkee, niin paljon näkee ja se on opettanut arvostamaan sitä, mikä on tärkeää ja meidän suomalaisten omaa eli arvokas ja omalaatuinen musiikkikulttuuri.